Katto, mitä jää viivan alle

Nyky-yhteiskunnan absurdiutta huomioidessa tarkastaja Hyyrynen on tullut entistä enemmän vakuuttuneemmaksi seikasta, että ihminen ei ole onnellinen. Satuin katsomaan tuossa torstai-iltana televisiota, jota hyvin harvoin teen. Siellä puhui henkilö, joka oli ansainnut muutamassa vuodessa 33 miljoonaa euroa. Hän ei ollut tyytyväinen. Näin sen hänen naamastaan.
Ihminen ei saa siis onnea valtavasta rahamäärästä. No joo, tää tiedetään ja herättää kysymyksen, mistä se sitten sen onnensa ottaa, jos ei rahasta? Peruspäivärahalla pinnistelevä taas valittaa, että hänen rahansa ei riitä ruokaan. Hän syyttää tilanteestaan poliitikkoja ja ahnetta kapitalismia, joka on syönyt hänen eväänsä tyhjiin. Eikö ole aika jännä tilanne, että molemmat ääripäät ovat tyytymättömiä? Tosin ymmärrän hyvin molempien tyytymättömyyden. Kuilu on käsittämättömän suuri. Allekirjoittanut oli kerran työvoimatomistossa, missä hän esitti päällikölle kysymyksen:"Eikö ihminen saa olla köyhä, jos hän itse niin haluaa". Tähän kysymykseen ei sisältynyt ollenkaan populismia, vaan Hyyrynen kysyi sitä vakavissaan. Tätä virkailija ei jostain syystä ymmärtänyt, vaan käsitti sen vittuiluna. En nyt muista, tuliko minun seuraava käyntini ajan kohta vuoden vai puolen vuoden päähän, pitkälle kuitenkin. Yhteiskunnan kannalta kumpikaan asia ei ole hyvä, ansaita hirveän paljon tai hirveän vähän. Pitäisi ansaita sopivasti. Ja millä pirulla siihen sopivuuteen sitten pääsee.
Ei mitenkään. Siksi kaikki puheet palkoista kuulostavat pelkältä retoriikalta, kun niitä seuraa lintuperspektiivistä. Mutta juuri sieltä niitä olisi tarkasteltava, pelkästään sieltä. Voi Hyvä Jumala, mitä tapahtuu, kun poliitikko laskeutuu mikrotasolle. Niinhän heidän olisi tehtävä, mutta valitettavasti kansalainen tallautuu alle. Pieninkin järkevyyden siemen, joka ehkä saattaisi itää Arkadianmäen ongelmajätelaitoksella, kuolee siihen neuroottiseen pelkoon, että he ajattelevat uudelleenvalintaa. Ja silloin, juuri silloin, päättäjä on jo oman viiteryhmänsä vanki. Hänen objektiivinen ajattelumaailmansa katoaa. Häneltä menevät sekaisin puurot ja vellit, Liliukset ja Hyyryset, ääripäät. Siis luovuta, hyvä ihminen. Luovuta ja etsi onnesi jostain aivan muista elementeistä kuin rahasta tai päättäjiltä. Pyri yksinkertaisuuteen, niin ehkä jonain kauniina päivänä huomaat, että piru vie, elämähän on yksinkertainen laji.
Raimo Helmisen veroneuvo kuului: "Katto,kehen luotat".
Tarkastaja Hyyrysen vastaava: "Katto, mitä jää viivan alle".


Aahoo