Viimeiset ponnistukset

Nyt on sitten viimeinen varsinainen koulupäivä, huomenna kevätjuhla. Tuntuu todella oudolta, että vuosi on jo nyt pulkassa, vastahan tänne tultiin! En oikein tiedä miten koulun loppumiseen pitäisi suhtautua. Haikeaahan se nyt ainakin on, mutta ei ajatus siitä, että aamuisin saa taas nukkua pitkään kovin pahalta kuulosta.

Tämä vuosi on ollut täysin erilainen kaikkiin aikaisempiin kouluvuosiini verrattuna. Aiemmin kouluun meno ei oikein ole maittanut, enkä todellakaan ole viihtynyt aiemmissa paikoissa (varsinkaan lukiossa!). Suoraan sanottuna "omien lomien" viettäminen hienojen tekosyiden nojalla on aiemmin vienyt enemmän aikaa kuin itse koulussa istuminen. Täällä kuitenkin on ollut erilaista. Ainakin omasta mielestäni olen ollut poissa vähän ja jopa viihtynyt koulussa todella hyvin. Kaiketi kyse on siitä, että tänne oikeasti halusin tulla ja olin aidosti kiinnostunut opetettavista asioista. Noh, ainakin suurimmasta osasta. Täällä opetetut asiat eivät myöskään olleet valmiiksi pureskeltuja ja eikä opiskelu itsessään inhottavaa pakkopullaa.

Olen onnellinen siitä, että olen päässyt yli tulevaisuudesta stressaamisesta. En saanut kesätöitä, eli saan löhötä kotona ainakin koko kesän ajan. Mikä ei kuulosta omissa korvissani lainkaan vastenmieliseltä, vaikkakin rahaa olisi toisaalta ollut mukavaa saada hieman lisää
Sitten kun joskus päästään syksyyn asti ovat suunnitelmani auki. Jonnekin on kai mentävä, ei tosin omasta tahdostani. Alkuperäinen suunnitelmani oli hankkiutua taide- ja mediapajalle, mutta kiinnostukseni sitä kohtaan on jostain minulle toistaiseksi tuntemattomasta syystä haalentunut. Tiedä sitten minne tulen päätymään. Varmasti tiedän vain, että kouluun minua ei ainakaan tänä vuonna enää mikään maailman mahti saa. Mielestäni koulutus on täysin yliarvostettua, mutta sitähän ei nykymaailma tajua. Tännekään en hakeutunut täältä saatavien papereiden vuoksi vaan siksi, että tiesin tulevani oppimaan täällä jotain jota kirjoista ei voi, ainakaan kovin helposti, oppia. En tietysti ole varsinaisesti kouluja vastaan ja jos löytäisin jonkun Jamilahden kaltaisen koulun, jossa pääsisin opiskelemaan jotakin, johon kokisin tarvetta ja tietäisin, etten voi opiskella niitä asioita itse, pyrkisin sinne kyllä. Harmi vain, että ainakaan täällä lähimaastossa, eikä tämänhetkisen tietämykseni mukaan koko Suomessa, ole sellaista koulua. Tiedän, että jonkinlaisia töitä saa ilman jotain mukamas niin hienoja papereitakin, eikä kirjoittamistani auta mikään kirottu ammattikoulun suorittaminen tai vastaava. Pystyn opiskelemaan asioita ja kasvattamaan tietojani ilman valvovaa silmäpariakin. Ei kaikkien mielestäni tarvitse kulkea samanlaista, "sitä oikeaa" tietä.

Tulee loppuvuoteni sujumaan miten tahansa, niin tiedän sen, että ensi vuoden alussa pääsen vihdoin karistamaan Kotkan tomut jaloistani ja aloittamaan virallisesti sellaisen elämän, jota haluan elää. Helsingissä pari vuotta ja sitten maailmalle.

No, siinäpä se kaikki taisi sitten ollakin. En ainakaan tähän hätään keksi enää mitään muuta sanottavaa, joten kiitoksia vain kaikille hienosta (ja toivottavasti hyödyllisestä) vuodesta!