Tässä sunnuntaipäivän ratoksi päätin alkaa siivoamaan kaappeja. Kuinka paljon ihmisillä pitää olla tavaraa, eikö sitä vähemmälläkin selviäisi? Olen survonnut kaappeihin valokuvia, astioita, cd-levyjä, kirjoja ja kaikkea turhaa. Olen säästänyt tavaraa siltä varalta, että joku päivä niitä tulisi tarvitsemaan. Mutta jos en olen tarvinnut niitä vielä tänäkään päivänä niin mitä säästelemään. Kun kaikki menisikin niin yksinkertaisesti, mutta sitten alkaa muistelemaan menneitä. Kokoaa tavaroita kasaan, jotka "ehkä voisi heittää pois" ja joita "ehkä vielä tarvitsee". Mutta mikäs tässä on harmaa sunnuntainen iltapäivä, taustalla soi jazz ja ensi viikolla on loma. Ehkä ihmisin pitää välillä pysähtyä ja käydä läpi eletty elämä, niin että voi taas jatkaa.
Sain luettua myös Kari Levolan kirjoittaman Kirjailijan työmaa-kirjan. Suosittelen. Minua se tavallaan helpotti. Vaikka olen vieläkin sitä mieltä, että en aijo pyrkiä kirjoittamaan. En ole tarpeeksi rohkea. Toivon, että päädyn tutkijaksi jonnekin pölyiseen kammarriin, analysoimaan joitakin tekstejä joita en enää edes kunnolla näe, sekä siinä sivussa hoidan meren ranta huvilaani ja sen puutarhaa. Siihen aijon pyrkiä. Mutta ymmärsin : jokaisella on se tie kuljettavana ja raivattavana, miksikä sitten ikinä päätykin ja minne ikinä päätyykin. Se ei tule helposti.
Mutta nyt lähden survomaan elämäni takaisin kaappeihin, otan löytämäni akvaryllivärit ja rupean maalamaan ja samalla yritän virittäytyä Picaso tunnelmiin. Ajattelin käydä katsomassa Picaso näyttelyn tulevalla viikolla. Aurinkoista syksyä!
" On surullista unohtaa miten kullakin kuukaudella on omat kasvonsa,
rakkaan henkilön piirteet. Tähän päättyy yksi ja samalla se jo erottuu korkokuvastaan
heittää varjon :
omaksuu selvän, lopullisen hahmon.
Jokainen päivä on kappale tuota meille annettua, mutta tuntematonta ruumista,
ehkä poski, kenties
pelkkä silmäluomi.
Se kasvaa samalla lailla kuin patsaan malli
joka on upotettu veteen ja
nousee sieltä näkyviin asteittain
paljastaen vain veistettävän kohdan
vähän kerrallaan
kunnes muoto
on kokonaan paljas
kohoten korkealle ilmaan lopullisena, samana."
- Valerio Magrelli-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti