Kirje minulle

Terveiset sinne kylmälle itärajalle!
Tammikuu –73. 6-vuotias lapsukainen pyytää mummoa lukemaan vielä viidennen kerran Hanhi-emon satukirjasta sen sadun, jossa miehelle kasvaa makkara nenän päähän. Muutoin lapsukainen ei saa unta. Samoin on laita vieressä makaavan pari vuotta nuoremman velipojan. Kun mummo on lukenut tarpeeksi kauan satuja, kumpikin nukahtaa. Aamulla pakkasta on 26 astetta ja käytössä ulkovessa. Yksin ei oikein uskalla kivuta navetan vintille, vaan on pyydettävä mummo mukaan. Ja ainahan mummo mukaan lähtee. Mummo ei sano koskaan vastaan. Isä ja äiti sanovat aina. Ne ovat jotenkin paljon kireempiä. Mummo ei ole sitä koskaan. Ei sen puoleen ukkokaan, mitä nyt joskus kirota meruaa. Nyt on lauantai ja minulla ei ole koulua. Voidaan siis mennä velipojan kanssa laskemaan mäkeä naapurin lasten kanssa. Ja olla mummon ja ukon luona vielä seuraavakin yö.

Tammikuu –09. 42-vuotias keski-ikää lähestyvä laiskahko mieshenkilö käy ulkona kusella. Pakkasta on 26 astetta. Nukutti niin helvetin hyvin. Sisällä oli varmaan viisitoista astetta lämmintä, siis juuri sopivasti. 36 vuotta tämä lapsukainen on kiertänyt kehää vaihtelevalla menestyksellä. Toisinaan hän on ylittänyt riman, toisinaan taas pudottanut. Silti hän kokee että on saanut tasapainon pidetyksi. Nyt hän kokee että on palannut juurilleen. Toiset 36 vuotta eteenpäin ja tämän kirjoittaja on 78-vuotias. On hyvin todennäköistä, mikäli hän on vielä elossa, että hän kulkee edelleen samoja kapeita latujaan piittaamatta tuon taivaallista jostakin kvartaalitaloudesta. Ainakin se on varmaa ettei hän silloinkaan huuda :”Apua, apua, elintaso laskee”. Se on jo valmiiksi niin rikkaalla tasolla että alaspäin on mahdoton päästä.
Joten eipä tässä sen ihmeempää. Terveiset vaan täältä kylmältä itärajalta!
Toivottaa Anssi!